Sadut eloon: Villit pallot

Olin ostanut Nipsulle Hervé Tullet'n Villit pallot -kirjan jo yli vuosi sitten odottamaan kirjatarvetta. Tein hänelle ja parille muulle rakkaalle pienelle synttärilahjaksi henkilökohtaisen kirjakerhon, ja viimeisimpänä kirjakerhopäivänä tuli paketista tuo.

Kirja on tavallaan interaktiivinen: joka aukeamalla on tehtävä lukijalle (tai kuuntelijalle), ja seuraavalla sivulla on tapahtunut jotain. Nipsun suosikkijuttu on kohta, jossa palloja painamalla sammuu valot (kirjasta) ja sitten pimeä pitää puhaltaa pois. Kirja on kyllä aika kiva myös siksi, että se sopii isommalle ja pienemmälle; iso alakoululainenkin teki tohkeissaan kirjan tehtäviä...

Tässä taputetaan paljonpaljonpaljon palloja isommiksi. Tosin siis olisi pitänyt ehkä taputtaa omia käsiä yhteen, mutta kyllä tuo kirjan taputtaminenkin käy, kun leikkijä käsitti sen niin.

Tämä kirja suorastaan kutsui (minua) herättämään sadut eloon... helppoudellaan. Toisin sanottuna otin ostamastani Play-Dough party packista sopivat värit ja pyöritin muovailuvahat palloiksi (sivuhuomautus: hieno tuon linkin takaa löytyvä "get party started" -"suomennos").

Nipsu paineli pallot litteiksi - ihan kuin kirjassakin tehtiin.

  

 Välillä tehtiin dinosauruksia, ja nekin tietysti liiskattiin.

Tältä näytti leikin jälkeen. Napit (tuolla sivussa) eivät kiinnostaneet, mutta munat kyllä ja askartelutikut varsinkin. Tökkäsin ne muovailuvahapalloihin, ja lapsi leikki niiden olevan tikkareita (nuolaisikin, vaikkei maista edes oikeita tikkareita) ja tuon keltaisen paloitteli "veitsellä".

Kokonaisuudessaan Villit pallot -kirja on kyllä tosi ihana. Hauska lukijalle ja toimi loistavasti leikkiinkutsuna. Suosittelen ehdottomasti muillekin, joko kirjastosta tai ihan omaksi.

Helikopteri voi vihdoinkin laskeutua!

Tämän kerran leikki on mieheni keksimä. Yhtenä iltana Nipsu ei nimittäin voinut mennä nukkumaan, koska helikopteri lensi. Isipä oli fiksu teki laskeutumispaikan; miten helppo ja hieno leikki. Toimii missä vaan milloin vaan, kunhan on helikopteri mukana.

Mutakuoppatyömaa

Olin jo jonkin aikaa suorastaan haaveillut tekeväni liivatekakun, jonka sisällä olisi jotain uloskaivettavaa. Päädyin yrittämään mutakakkua, jonka sisään työmaa-autot ovat jääneet jumiin.

Ihan putkeen leipominen ei kuitenkaan mennyt, sillä ensin laskin väärin ja tumma kaakao imi liivatteen... Lopputuloksena oli kaakaomönttejä ja vaaleaa löllöä. No, ei se mitään, sillä kyllä tämä mutakuoppakin kiinnosti - jopa niin, etten saanut kunnollista ennen kuin -kuvaa.

Nipsu leikkii yhdellä kädellä, koska mönjä on jääkaappikylmää ja, kuten kasvoista ja käsistäkin näkee, ällöä. Lapsi kuitenkin tunnisti tuoksusta aineen kaakaoksi, ja se selvästi rentoutti leikkiin; pitää siis jatkossakin käyttää kaakaota aistileikeissä tuoksuna.

Lisäsimme leikkiin sadepullosta jäänyttä quinoaa hiekaksi. Leikki oli ihan ok, kunnes laitoin käteni mömmöön, lätsyttelin sitä vähän ja kättelin Nipsua, jolloin hän alkoi itkeä. Julmuriäiti sotki lapsen nnnjyök-nnnjyök-mömmöön! Se siitä leikistä sitten, lapsi lopetti itkun käsien putsaamiseen ja ilmoitti lähtevänsä lattialle leikkimään. Ei ihan tuntikausien iloa ja leikkiä, mutta ainakin kolmeksi minuutiksi kuitenkin.

Tarvikkeet:
Liivatetta
Kakkuvuoka (tms astia)
vettä
väriainetta (elintarvikeväri voi muuten tahria)
autoja

Liuota liivatelehdet paketin ohjeen mukaan ensin kylmässä vedessä, sekoita sitten kiehuvaan veteen ja jähmetettävään nesteeseen. Pudota sekaan autot tai muut sattumat. Anna jähmettyä kylmässä vähintään neljä tuntia. Kippaa valmis kakku vatiin, kutsu leikkijä paikalle ja pyydä häntä pelastamaan jumahtaneet työkoneet.

F niinku formula-auto Francesco

Aapine-kirjan F-runon lopussa kysytään hyvän mielen väriä. N vastasi välittömästi; hyvä mieli on sininen.

Francesco Bernoulli on Autot 2 -elokuvan formula. F onkin formulapäivä, ja koska en keksinyt muuta, niin formuloiden pesupäivä. Lessons learnt -blogin innoittamana ja vessasta partavaahtonäytteen bongattuani tein vaahtopesulan kylppäriin.

Tarvikkeet:

Autoja

Partavaahtoa

Vettä

Harjoja

Kippoja

(Väriä)

Pursotin vaahtoa astiaan ja lisäsin siihen sinistä, hyvän mielen väriä. Nipsu oli kiinnostunut, paitsi kun tuli vastaan haju. Välitön "Nnnnnnjyök! Nnnnnjyök! Nnnnjyök!" ja vielä selkeämpi "Minä ei tykkää tästä vaahdosta, tämä pois!". Illalla isälleen N sanoi, että autot eivät tykänneet... Ja vielä myöhemmin mun syliin tullessaan lapsi yökkäs (käsieni) hajua.

Vaihdettiin siis partavaahdot mustaherukkarouheeseen, joka oli hitti. Vaikka kädessä olikin formula, N leikki Autot-elokuvan kohtausta, jossa Salama ajaa soratiellä pöpelikköön.

Näin formula kurvaa lujaa kilpailussa, kun tiejyrä (N:n käsi) on ensin tehnyt autoradan.

Kolarileikit on nyt kova juttu, joten tietysti Francesco törmäsi "uuteen kaneniin" (kaveriin).

Kuplamuovailutaikina

Creative Playhouse -blogista bongasin yöllä muovailuvaahtotaikinan reseptin. Sitä piti luonnollisesti kokeilla heti aamulla, kun tarvikkeet löytyivät kotoa. Tein taikinan yleiskoneella, joten oli helppoa.

Tuomio oli kuitenkin jyrkkä: lapsi yökki (hajua, en ihmettele) ja sanoi, ettei tykkää tästä. Autot meni sotkuun. Koko keittiö löyhkää sinänsä ok suihkusaippualta, mutta noin laajemmassa mittakaavassa koko päivän tuoksu on suhteellisen karsea (tai ainakin meille hajuherkille). Sitä paitsi taikina oli meillä tahmaava. Toimi se hyvin, kun pyöritteli käsissä, ja siivoaminen oli megahelppoa (saippuaahan se pääosin on), mutta autoleikkeihin ainakaan minun versio ei ollut mikään paras (tarttui kiinni). Epäilen, että jos ei lapsi ja vanhempi ois niin haju- ja tuntoherkkiksiä, niin tämä vois olla mukavakin juttu.

Tarvikkeet (suomennettu Creative Playhousesta):

1 cup (noin 2,5 dl) maissitärkkelystä (Maizena)

1/2 cup käsi-, suihku- tai tiskisaippuaa (mulla oli kaapissa vähän huonoa suihkusaippuaa, joten kokemuksen syvällä rintaäänellä: valitse hajusi tarkkaan)

2 tl öljyä

glitteriä

Sekoita maissitärkkelys ja glitter. Sekoita nesteet jauhoihin fiilistellen. Vaivaa kunnolla. Kokeile määrillä, kunnes taikina on muovailuvahamaista, mutta todella venyvää. Huomaathan, ettei mönjä ole syötävää.

E niinku esterata!

Nipsu on viehättynyt Pikku Kakkosen uudesta ohjelmasta, Sohvatiikereistä. ABC-leikkisarjan E onkin esterata. Olin keräillyt Pinterestiin ideoita, mutta luonnollisesti loin radan kuitenkin ex tempore. Mut onhan mulla hei päässä ne vinkit! Sisäesteradat sopivatkin ihan tajuttoman hyvin syksyn sateisiin päiviin.

Ensin oli klassikko: sohvan yli! Sitten tarkkuuskävelyä laatikoissa ja viivaa pitkin.

Viivan päässä oli desimitta ja vaappuva pallero esittämässä vähän helpotettua munajuoksua. 

Sitten piti jättää munajuoksuhomma ja rakentaa torni. Nipsu vetää tuplapalikoin, että pääsee seuraavaan, kiinnostavampaan, hommaan.

Rohkeusmatto oli vähän huono, kun se ei kevyen lapsen alla poksunut yhtään. Pallo oli haastava saada "koriin", koska sitä varten piti pysähtyä. Keksittiin sellainen juttu, että jos palloon puhaltaa, niin se osuu. Johtuu siis siitä, että muuten leikkijä heitti sen yhdellä kädellä vauhdista...

Vielä oli jäljellä tunneli. Kuten kuvasta huomaa, se munajuoksuhomma oli niin kiva (ja helppo), että Nipsu halusi ottaa sen mukaan koko kierrokselle... Hän siis tohkeissaan leikki tämän läpi kahteen kertaan.

Tehtiin myös uusi rata, johon inspiroi Pinterestistä Lessons Learnt -blogin Paulinen kautta bongaamani sohvatyynyrata. Tässä oli ekasta radasta laatikkoastumisosuus ja sohvan yli kiipeäminen sekä tunneli. Mun ajatus oli älä astu lattialle, mutta se meni ehkä vähän vielä ohi, kun tyynyjen välissä tyyppi juoksi vaan normaalisti. Pääasia kuitenkin, että leikkijällä oli kivaa.

D niinku dinosaurus!

Nipsu on tänä syksynä alkanut katsoa Dinosaurusjunaa ennen kerhoa, joten D on dinosaurusten kirjain. Little Family Fun -blogissa oli dinosaurusjuttu, josta sain idean.

Tein askarteluvaahtolevystä palapelin. Ajattelin pyytää miestä tekemään (se on tällaisissa jutuissa paljon parempi), mutta koska mies ei ollut kotona, kun tarvitsin leikkiä, niin laitoin pojan potalle ja söin itselle samalla kun ex tempore leikkelin dinosauruksia isoilla fiskarseilla vaahtolevystä... Kuvagooglasin sentään Dinojunan, kun dinot ei ehkä ole ihan mun juttu. Piirsin dinojen väreillä niiden ääriviivat valkoiselle paperille ja leikkelin paloiksi. Lisäsin myös ne rajat tuohon, niin on helpompaa, kun nuo tosiaan olivat melko sinne päin.

Leikkijä oli erittäin tyytyväinen, vaikka tekijä ei niinkään... Tai tuohon D:hen piti myös leikata pala ("Yssi pala puuttuu! Tuosta puuttuu pala!"), mutta ilahtui heti aluksi lentoliskosta, jonka tunnistettavuutta epäilin vahvasti. Se näyttää lähinnä kalliolta hypänneeltä, mutta leikkijä ei onneksi ole kovin tarkka, kuten ehkä huomaa esimerkiksi T-Rexin hännästä...

C niinku... ööh... ce ciitä?

Aapine-sarjassa seuraavana oli C. C on kyllä suomessa suhteellisen turha kirjain. Tai siis täysin turha! Oikeastihan kaikki c-sanat voisi suomentaa tai edes kirjoittaa suomen mukaan. Mutta ei, aakkosissa se on, vaikkei lapsi tunne edes Cokista (ja Autotkin on Autot).

Ajattelin tehdä suolakirjoitusjutun, mutta koska mulla oli vanhentunutta mannapuurojauhoa (tms), niin ajattelin käyttää sitä. Kaadoin purkin kulhoon ja eihän siihen mitään voinut piirtää, kun sitä oli niin syvästi... Joten tein aistilaatikon. Pohjalla mannapuurojyviä, muffarivuoissa pikakahvia, quinoaa ja pastaa. C:n sisällä on kaakaota.

Viisi sekuntia leikin aloittamisen jälkeen näytti tältä.

Kymmenen sekuntia leikin alkamisen jälkeen näytti tältä, leikkijä oli jo poistunut paikalta.

Mitä tästä opimme? Leikkijä ei tajua aistilaatikoita, ehkäpä siksi, kun se on niin päämäärätöntä touhua. Että josko jotain muuta jatkossa, tai sitten näissäkin täytyy olla joku tehtävä. Nyt hän pitää tehtävänä purkamista.

B niinku Big Ben (ja banaanit)

B niinku Big Ben! Ja banaanit! Kuten lienee käynyt jo selväksi, Nipsu tykkää Big Benistä. Niinpä B ei ollut hankala tai turha kirjain ollenkaan, vaikka Aapine niin runossaan vihjaakin.

Ideana oli taas lukea ensin runo, ja sitten liimailla askarteluvaahtojutusta leikatuista Big Benistä ja banaaneista B. (Ja minä en noita leikannut, vaan mies - se on paljon tarkempi ja parempi noissa.)

Liimaaminen oli melko ihanaa, koska meillä on yksi liima-aiheinen (heh) kirja, josta Nipsu tykkää. Koska tahmalähmäsotkut eivät ole Nipsun mieleen, käytimme tässäkin paperiliimaputkiloa.

Banaanivaiheessa meinasi tulla itku. Ei kuulu Big Beniin sellaiset ollenkaan.

Lopulta irroitettiin Big Ben B-paperista ja liimattiin uuteen. Nipsu piirsi ilotulituksen, kuten aiheeseen kuuluu.

Lopulta jouduttiin liimaamaan Ben vielä kolmanteen paperiin, koska joku siinä piirroshommassa meni pieleen. Nipsu ei ollut lopputulokseen tyytyväinen, vaan lähti etsimään jotain, en ymmärtänyt mitä. Ilmeisesti B on kuitenkin nyt käyty läpi... Huominen jää todennäköisesti tältä osin väliin, kun on kerhoa kerhon perään.

A niinku auto

Pahoittelen pientä blogihiljaisuutta - oli flunssa, viikonloppu, vieras ja suunnittelua. Törmäsin nimittäin kaupassa tähän:

Siis Heli Laaksosen runoilema ja Elina Warstan kuvittama Aapine. Nipsu on selvästi kiinnostunut kirjaimista, joten olen etsinyt meille sopivaa aapista. Suomi on tämän suhteen haastava, kun käännöskirjat ei toimi yhtään. Reuhurinteen aapinenkin on ihan kiva, mutta tämä oli minulle heti inspiskirja. Ihania tekstejä ja kuvia.

Ajattelin tehdä näistä meidän "ison pojan hetkiin" jutun. Ensin luetaan kirjan teksti, sitten tehdään joku aktiviteetti siihen kirjaimeen liittyen.

Ensimmäinen kirjain oli luonnollisesti A. A on helppo, koska se muistuttaa kotikirkkoa (Nipsu tykkää todella paljon hienoista rakennuksista aka kirkoista) ja on Nipsun parhaan ystävän kirjain. A on niinku auto! (Olipa muuten sitten hienoa, että epähuomiossa nyt on A niinku bussi ja monsteriauto - ois voinut äiti vähän skarpata.)

Pinterestin kautta olin bongannut Childhood 101:n autokynäleikin, joka sopi A-päivään. Teippasin autojen perään liidut, joista lähtee hyvin väriä (yllättävän vaikea muuten saada sopivalle korkeudelle), piirsin paperille ison A:n ja sitten mentiin. Leikki oli leikkijästä ihan kiva, muttei mikään megahitti.

Tarvikkeet:
paperia
värikyniä
autoja (kannattaa valita perän mallin mukaan)
teippiä

Teippaa liidut auton perään. Helpoin on tasaperäinen auto, sekä teippaajalle että leikkijälle (ei siirry liitu vahingossa). Tarkista korkeus! Laita autot paperille, kutsu leikkijä paikalle.

Piipunrassihommaa

Seuraa (huonon askartelijan) tunnustus: en ole ikinä tajunnut, mitä järkeä on piipunrassissa (en muista sitä askartelukauppanimeä). Se on rumaa, liimaantuu huonosti ja aika harvaan juttuun sitä voi edes käyttää. Kuten arvata saattaa, Pinterest muutti tämänkin. Yritin käyttää sitä värilajitteluun/helmien pujottamiseen, ja käytimme pätkiä keltaisessa tahmataideteoksessa. Tahmaseinää valmistellessa Nipsu nappasi piipunrassin ja ihmetteli sitä. Annoin hänelle Ikean muovilävikön ja tökkäsin piipunrassin siihen (idea jostain blogista joskus). Nipsu innostui.

Hommahan on melkein kuin pompompurkki. Jotain siis pujotetaan sisään pienestä aukosta, ja vanhemmista homma on hölmöläishommaa, mutta lapsi on liekeissä ja koukussa. Helppo ja nopea pikapikaidea, jonka voi tehdä noin vaan ilman etukäteisvalmisteluja.

Myöhemmin Nipsu kävi itse kurottamassa mun "ylemmästä askartelulaatikosta" koko pussin, purki sen lattialle, halusi lävikön ja pujotti jokaisen piipunrassin yksitellen. Oli muuten Nipsusta myös hauskaa nostaa lävikköä, kun sen alta pongahti taipunut pitkä piipunrassi.

Bonusidea: Näistä voisi askarrella oman värilajittelupurkkinsa kahvilakassiin.

Sadetta pullossa, iloa isommalle ja vauvalle

Tiedättekö sadekepit (rain stick)? Siis ne sellaiset, joita huljutellaan ees taas ja sisältä kuuluu lempeä sateen ääni. No me tehtiin sellainen itse, pulloon!

Tässä alkuperäisen ohjeen vinkkaamat tarvikkeet. Lisäsimme pulloon myös cheeriomuroja ja muovihelmiä. Murot ovat siksi, etteivät hammastikut mene ihan liian siistiin läjään, ja muovihelmet ihan vaan näön vuosi.

Ensiksi siis cocktailtikkuja pulloon. Tämä oli jännää ja tarkkaa touhua!

Seuraava vaihe oli laittaa amaranttia ja vähän quinoaa suppilon avulla. Oli vähän haastavampi homma äidille avustaa, vahtia ja kuvata samaan aikaan.

Isoveli antoi tämän pullon vauvalle, joka on siitä tosi innostunut!

Tarvikkeet:

Tyhjä muovipullo (meillä oli 0,5 litraa)

Cocktailtikkuja tai hammastikkuja (meidän pullossa noin 750 cocktailtikkua)

Amaranttia (löytyi luontaistuotekauppa Lifesta) - ehkä hankala löytää, mutta tästä tulee se ääni!

Cheerioita, helmiä, quinoaa, mitä vaan haluatkaan laittaa "häiriöksi"

Kuumaliimapistooli ja liima siihen

Laita kamat pulloon, suppilo on hyvä apuri. Kannattaa aina välillä kokeilla sulkea pullo ja heilutella - ei saa olla liian täysikään. Jos haluaa, voi yrittää tehdä "esteitä" sattumilla. Korkin voi sulkea kuumaliimalla, mutta meillä se on jossain hyvässä tallessa, joten korkki on vielä auki.

Tämä oli meidän perheelle tosi kiva touhu, kun isompi tykkäsi tehdä ja vauva tykkää leikkiä. Itse asiassa tämä on vauvan mielestä tällä hetkellä yksi maailman parhaista asioista. Minä kääntelen ja pidän sadepulloa löysästi ilmassa, ja hän läiskii sitä. Pullosta kuuluu sadeääntä ja läiskimisääni, vauva sätkii ja kiljuu riemusta.

Korkit ja kannet kohdilleen

Olin jo pidemmän aikaa suunnitellut tätä leikkiä, nimittäin kannet ja purkit tuntui tosi nipsumaiselta ajatukselta. Olin jopa keräillyt muutaman pienemmän purkin, mutta tarpeen koittaessa en tietenkään enää löytänyt niitä. No, näillä mentiin:

Tarjolla oli siis purkkia ja korkkia hoitoaineesta juomapulloon ja huulirasvasta pilttipurkkiin. Toisaalta tämä oli ihan hyvä tapa aloittaa, koska lähes kaikki purkit olivat tuttuja. (Suhtaudun muutenkin vähän epäilyksellä blogien ja Pinterestin hours of fun -mainintoihin, koska Nipsu on nopea tyyppi.)

Ensin korkin ja kannen löysivät juomapullo ja nokkamuki - sikäli ymmärrettävää, että näitä Nipsukin käyttää kansi päällä. Kiinnostavin oli selvästi huulirasvapurkki. Ensin Nipsu yritti palauttaa sitä oikealle omistajalleen, kun luuli mun laittaneen sen vahingossa hänen leikkiinsä. Lopulta uskoi, että sekin on osa leikkiä. Tuo oli siis vanha mainoshuulirasva, josta katkaisin lopun huulirasvan roskiin.

Ehkä vähän yllättäin viimeisiksi jäivät lastenruoka-astiat (meillä noissa sydänkipoissa on yleensä muroja jälkiruoaksi), mutta eipä hän niitä ole tainnut kansi päällä juuri käyttääkään. Vai olivatko ne niin helppoja, että jäivät viimeisiksi? Varmasti tehdään tätä kyllä myöhemminkin haastavammilla purkeilla. Tosin en ole ihan varma, onko ihan hirveän fiksu idea opettaa lapsi heti avaamaan ja sulkemaan kaikki purkit...

--

Päiväunien jälkeen ehdotin Nipsulle uutta kierrosta pompompelti-leikkiä. Vastaus oli selvä: "Haluaa sen kansileikin". Tehtiin siis kansileikki uudestaan vähän eri kansilla. Huulirasvan jätin, koska se oli selvästi kiinnostava tuttavuus.

Pompompelti

Ihan kaikki Pinterestin hitit eivät ole olleet hittejä taloudessamme. Tämä kuitenkin on! Pompomeja, muffinssipelti ja pihdit on homman ydin. Minä unohdin Intentional Momman versiossa olleen isomman kipon ja lisäsin myös muutaman lusikan, kun meidän pihdit olivat vähän vaikeita vielä.

En sanonut mitään pojalle, vaan kasasin leikin valmiiksi. Hän kuitenkin huomasi ja innostui touhuun jo ennen kuin -kuvaa. Tätä hommaa en pohjustanut yhtään mitenkään, vaan lapsi alkoi leikkiä omatoimisesti omalla tavallaan.

Jo tuttuun tapaan Nipsu keräsi kaikki pallerot yhteen läjään. Tai yritti, kun nuo oli niin pieniä koloja, etteivät kaikki pysyneet. Ja tuttuun tapaan "leikin idea", värilajittelu, ei kiinnostanut pätkän vertaa (en tosin kertonutkaan sitä leikin ideaksi). Hienosti kyllä näytti mulle aina kysyessäni, mikä väri on mikin, mutta se ei silti johtanut mihinkään toimintaan.

Vähän piti myös tutkia isoja pihtejä, joilla ainoa (toistuva) saavutus on tähän mennessä kasvoille räpsäyttäminen...

Leikin loppuessa osa pompomeista on ylläen taas kadonnut lattialle. Hoksasin tämän leikin jälkiä siivotessani, että minun pitää olla nopeampi ja aktiivisempi siinä vaiheessa, kun lapsi on tehnyt ensimmäisen suunnittelemansa tehtävän, eikä oikein tiedä, mille sitten ryhtyisi. Oppia ikä kaikki, äidille myös.