15.7.2014

Pompompurkki 2

Nipsun taaperovaiheessa pompompurkki oli yksi suosikeista. Laitoin sen talteen, johonkin hyvään talteen, ja nyt mies sai toteuttaa uuden version.


Uusi pompompurkki on tehty vispipuuropurkkiin ja siinä on kaksi reikää kahdelle eri kokoiselle pompomille.


Taapero on ihan ok innostunut, mutta pienempi kolo on ihan turha, koska hän ei ole tyhmä. Uudessa pompompurkissa on helppo ja vaikea kolo.


Pompompurkki
kertakäyttömuovipurkki
sakset tai mattoveitsi
pompom-askartelupalleroita

Leikkaa purkin kanteen pompomin mentävä kolo, anna purkki lapselle. Auta kannen avaamisessa ja sulkemisessa.

Suosittelen myös tsekkaamaan edellisen version, joka koostui kahdesta pizzerian salaattikiposta ja yhdestä kannesta... Tämä kahden kolon systeemi kun ei oli muutos, muttei ehkä kehitys.

12.7.2014

Kotitekoiset saippuakuplat


Saippuakuplat on ihania. Isompi tykkää tehdä niitä ja pienempi ihailla sekä jahdata. Meillä on käytössä lähinnä miekka ja automaatti, koska puhaltaminen on tässä yhteydessä jotenkin ongelmallista. Koska miekan tuppeen on vaikea keskittyä ja vähän samoin automaatin kippoon, saippuakupla-ainetta kaatuu melko usein...

Aiemmin en ole innostunut tekemään sitä itse, kun menekki on ollut Hyvin Vähäistä, mutta näiden uusien laitteiden ansiosta menekki on kasvanut siinä määrin, että päätin googlata ja ryhtyä toimeen.



Kotitekoisista kuplista tulee isoja kuplia, ja ne myös kestävät. Glyserolin kanssa tulisi vielä kestävämpiä, mutta sellaista ei tietenkään inspiraation iskiessä löytynyt kotikaapista. Ilmankin pärjää vallan mainiosti.


Saippuakuplat
(Resepti löytyi Pilttipiirin sivuilta)

1 dl astianpesuainetta
4 dl vettä
2 tl (tomu)sokeria

Sekoita varovasti, yritä välttää vaahtoa.

Reseptillä tulee tosiaan puoli litraa, joten ohje vois olla järkevä puolittaa. Me käytettiin tuota kahden leikki-ikäisen kanssa ja sain myös kaikki säiliöt täyteen.

Koska tällä aineella saa isojakin kuplia, voi laitteena käyttää vaikka isoa rautalangasta väännettyä renkulaa.

11.7.2014

Katuliituilu 2.0





Kesässä on se hyvä puoli, että kun homma meinaa alkaa levitä käsiin, ulos voi mennä vaikka vain hetkeksi ennen iltapuuroa. Katuliidut on kiva tekeminen, johon pienetkin voi osallistua.


Mutta pakko myöntää, että onhan se melko tylsää, varsinkin jos tyypit eivät ole ruutuhyppelyiässä tai oikeastaan edes harrasta esittävää taidetta. Niinpä meillä on hommaan pieni (Pinterestistä tai Instagramista bongattu) muunnos:


Katuliitu ja sen paras kaveri, sumutepullo.


Kolmevuotiaasta tämä oli tositosi hyvä homma. Ymmärrän kyllä, tässä on sellainen aikaansaamisen meininki, kun ensin piirtää ja sitten saa sen siivottua pois. Tai jos ei enää jaksa, niin voi vaikka kastella isin.

Tähän on myös isommille ekstramuunnos:

Tai no meillä tämä oli pienemmän homma (koska meidän vesipyssyllä tehot on paljon sumutepulloa pienemmät), ja se sai vahingossa avattua vesisäiliön...

10.7.2014

Kätkettyjä aarteita riisissä

Meillä on ollut kiireinen (ja flunssainen) kevät... Jossain vaiheessa otin itseäni niskasta kiinni ja valmistauduin seuraavaan päivään valmistelemalla  seuraavaksi päiväksi leikin ja syömällä suklaata.


Leikin pohjana oli aiemmin tehdyt leikkiriisit. Pinterestissä näin magneettitutkimustehtävän ja sain vähän (äidille) helpommat idean kätkentätehtävään, ja illalla kätkin ja piirtelin kamaa. N näki hommaa ovenraosta nukkumaanmennessään, ja aamulla hän tuli herättämään minut, että äiti, äiti, herää, tehdään nyt se leikki.


Leikissä oli tvisti: käsin ei saanut kaivaa, vaan apuna piti käyttää erilaisia ottimia. Tarkoituksena oli treenata niiden käyttöä ja vaikeuttaa hommaa vähän. Lisäksi piti merkitä löytyneet tavarat.


Kätköleikki:
Leikkiriisit astiassa
paperia ja kynä (ja tarroja, jos on kuten minä eli ei mikään piirtelijä)
pieniä kätkettäviä tavaroita
lusikoita, reikäkauha, pinsetit jne

Piirrä kuvat (tai tarraa), kätke aarteet riisiin. Kutsu leikkijä paikalle ja kerro, että sormet eivät saa osua riisiin.

9.7.2014

Uudet leikit + riisit

Leikkiriisit on hitti. Edelliset tehtiin lokakuussa, ja heitin ne pois toukokuussa. Ei niissäkään ollut mitään vikaa, mutta musta tällaisia on välillä kiva vaihtaa puhtaampiin... Riiseillä leikitään työkoneiden kans ja sitten niitä mittaillaan.


Värjäämiseen käytettiin kaapista jämät, eli toiseen (Ikean) minigrippussiin sinistä ja keltaista elintarvikeväriä, toiseen punaista. Molempiin raastoin sitruunasta kuorta ja värien levittämiseen avuksi sitruunan mehua. Ihan tosi helppoa ja halpaa siis.


Värien loppumisesta johtuen värejä ei todellakaan ole puolet ja puolet, mutta hetihän ne sekoittuvat kuitenkin. Tai varsinkin, kun olin lastannut kippoja ja erilaisia lusikoita jne., ja leikkijä oli aloittanut pikkuveljen hygieniatauon aikana omatoimisesti kauhomalla riisiä kuvassa näkyvään kasariin nostamatta sitä boksin sisään...


Riisileikin lentävästä startista johtuen yksivuotiaskin sai oman riisileikin. Äidillä meni samaan konkurssiin, lapsi oli ihan tohkeissaan.


Samasta syystä isoveli sai myös "piirtää" leikkiriisilaatikon kannella riisiläjään.


Leikkiriisi
Riisiä
elintarvikeväriä
suljettava muovipussi
(sitruuna ja raastin)

Kippaa riisit pussiin, kaada sekaan elintarvikeväriä. Jos haluaa riisien tuoksuvan kivalle, pussiin voi sitruunaraastetta. Olen laittanut mehuakin, jotta väri leviää paremmin. Kun riisien väri on tasainen, laita riisit astiaan kuivumaan. Riisejä voi säilyttää kannellisessa astiassa tai pussissa, kunhan malttaa antaa niiden kuivua ensin kunnolla.

14.5.2014

Pikapikapikapikaleikki: VILLIPUTKI!

DIY-mutsi säästää kaiken tarpeellisen. Esimerkiksi talouspaperirullan hylsyt, koska niistähän voi tehdä vaikka mitä, kuten... ööh... niin. No, lapsi purki pahvirullat mutsin kätköistä, joten ajattelin keksiä jotain. 

Keksin tämän:


Pitkä putki, josta voi pudottaa tavaroita!

Villiputki

Pahviputkia
Teippiä
Kulkusia, palloja, pompomeja, autoja, mitä vaan (äänekäs on parempi)

Teippaa putket pitkäksi putkeksi, näytä leikkijälle eka pudotus. Leikkijä juoksee ja nauraa ja tanssii onnesta. Leikki on villiputki, koska leikkijä menee villiksi ja sekoaa ilosta.

13.5.2014

Luottokorttimaalausta

Meillä on ollut kiireinen kevät - ei ole ollut juurikaan rentoja kotipäiviä, eikä siksi olla tarvittu hupsutteluhommiakaan viihdykkeeksi. Yhtenä iltana tarvittiin kuitenkin jotain tekemistä nopeasti, ettei mene ihan hölmöilyksi ja hermoiluksi koko miehen työreissun ilta. Selasin nopeasti Pinterestististä sopivat kansioni ja päädyin Happy Hooligansien raappamaalaukseen. 

Teipatessani papereita kylppärin lattiaan tuli sellainen fiilis, että N kaipaa tähän kyllä jotain tehtävää... Se kun tykkää saada asioita tehtyä eikä niinkään välitä maalailusta sellaisenaan. Siirrellessäni pienempää artistia toisella kädellä kauemmas piirsin nopsaan tällaisen alkukuvan.


N osasi heti sanoa, mikä on homman nimi: "Tuo auto ajaa metsään ja sillalle ja sitten sen omaan kotiin". Ja totta, tuo oli tehtävän idea. Haravat on hämäykseksi/tehtäväksi pienemmälle...


Aluksi Nipsua sai vähän ohjeistaa pitämään korttia pystymässä. Tämä on hyvä tehtävä siinä mielessä, että tulee käsillä treenattua ehkä sellaista otetta ja liikettä, joka ei ole niin jokapäiväistä lapselle.


Kun tie oli valmis, siirryttiin ajamisvaiheeseen. Ongelmallisinta koko hommassa oli isoveljen (ja vähän äidinkin) näkökulmasta saada nyt-jo-taapero pysymään poissa tehtäväalueelta... Eli mutsi ois ehkä voinut keksiä pienemmälle jonkun oman tehtävän, ens kerralla skarppaan siinä.


Raaputusmaalausreitti

Paperia
Maalarinteippiä
Vanhentuneita kortteja tai muita raaputukseen sopivia juttuja
Sormiväriä
Kynä
Autoja

Teippaa paperi(t) lattiaan, pöytään tai tiehen (kesällä ulkona!). Piirrä jonkinlainen tehtäväreitti, jos epäilet artistin sellaista toivovan. Kippaa paperille sormiväriä läjäksi. Kutsu artisti paikalle. Tarvittaessa voi ohjeistaa, mutta kiinnostavaa on tietysti myös toimia lapsilähtöisesti eli antaa lapsen tulkita tapahtuman luonteen.

* Tämä on tietysti myös loistava tilaisuus saada lapsi puhumaan ja ehkä laajennettua sanavarastoakin, jos sellainen on ajankohtaista... Aloituskuvan voi suunnitella sen mukaan.
* Loistava idea on myös laittaa läikkiä useampaa väriä ja tehdä väriensekoitustestiä. Tai ottaa ihan taiteilun kannalta, jos on tarvetta esim. lahjalle.



Työ, kun artisti ja apumies olivat siirtyneet pesemään autoja. Revin työn siis lattiasta irti ja kierrätin roskiin... Nämä meidän hommat on pääosin "tärkeintä on tie eikä määränpää", eli fokus ei ole lopputuloksessa vaan tekemisessä. Tällä tekniikalla sais kyllä hienoja lahjoja ja taulujakin... Ja kortit on helppo pestä puhtaaksi, joten ehkä pitää testatakin myöhemmin jotain muuta. ;)