28.7.2014

Helmimadot

Meillä sataa vettä, joten on hyvä päivä siivota vähän askartelukaappia... joka on siis se paikka, johon kaikki epämääräinen roina tungetaan. Sieltä löytyi myös yhden leikin alku.




Tosin tää versio oli niin piece of cake, että samalla pystyi katsomaan telkkaria ihan hyvin.


Minä päättelin valmiit pötköt madoiksi. Ehdotin myös silmien liimaamista, mutta tyyppi ei halunnut. Ehkä pitää kokeilla uudelleen Nappimatoakin, jahka löydän sen jostain... No, osa askarteluhyllyistä on yhä siivoamatta.


Samaan aikaan toisaalla pikkuveljellä oli oma helmileikkinsä. Kaksi kippoa, joista toinen oli ensin tyhjä ja toinen täynnä helmiä. Touhussa kului aika mukavasti, ja lopuksi helmet oli hirveän ihana heittäen ropistella ympäri keittiötä.


Helmimadot:

isoja helmiä
helmien väriin sopivia piipunrasseja
astia helmille
(liimattavia irtosilmiä)

Pujottele piipunrassiin helmi pohjalle, "päättele" siistiksi (ja turvallisemmaksi). Kippaa helmet johonkin kippoon ja esittele idea leikkijälle. Päättele mato siistiksi piipunrassin tai helmien loputtua. Voitte myös liimata silmät valmiille madolle (tai piirtää ne tussilla).

* Homman voi toki tehdä ilmanvärilajitteluakin.
* Samalla tekniikalla voi tehdä lahjaksi korujakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti