21.8.2013

Ensimmäinen aistilaatikkokokeilu

Aistilaatikko, sensory bin, oli eilisen leikki. Aistilaatikot ovat siis reggiohommia (kuten tämä dokumentointikin muuten, ja siis katsellaan näitä Nipsun kanssa aina yhdessä illalla). Päivä oli alun perin pikkukoulun alkamisen takia tänään ei tarvita leikkiä -päivä, joka muuttui todellakin tarvitaan leikki -päiväksi, kun päiväunet jäi molemmilla pojilla pätkäksi. Mitä väsyneemmät lapset ja vanhemmat, sitä enemmän meillä on leikki paikallaan. (Näiden puuhien nimeksi on siis vakiintunut meillä leikki. Nipsu sanoo haluavansa leikin ja sitten myös leikin olevan valmis.)

Siivosin toissapäivänä keittiön kuiva-ainekaappia - tai no en siivonnut, vaan tsekkasin päiväyksiä, mutta kuitenkin. Sieltähän löytyi vaikka mitä vanhentunutta... Joten ajattelin tehdä mittailu-siirtely-aistilaatikon, jonka avulla voi myös tutkia erilaisten aineiden suhtautumista veteen.


Laatikossa on tyhjiä kippoja, muffarivuoka, erilaisia keittiövälineitä, vesikannu, riisiä, puurojauheita, sokeripaloja, muroja, pikakahvijauhetta ja purkki, jossa on (aiemman leikin) folio- ja muovailuvahapalloja.


Nipsu aloitti tutusta riisistä. Kun näytin, mitä (mojito-) nuijalla tehdään, se kiinnosti.


Leikki eteni niin lapsentahtisesti (taloudessamme sivistynyt termi nopealle), ettei vanhemmilla ollut paljon sanomista... Tyyppi kaatoi kaikki kipot yhteen muovipurkkiin tai sinne päin, ei koskenut mihinkään sormin. Tässä vaiheessa tämä aistit kokonaisvaltaisesti aktivoiva leikki alkoi tuntua melkoiselta virheeltä.

"Oi ei! Vettä! Äiti, auta! Pu[t]ssaaman!" 

Siihen on siis syy, miksi emme ole aiemmin leikkineet aistilaatikoilla. Nipsu ei tykkää mistään epämääräisestä tahmasta. Jos jätskiä tippuu esim. kädelle, jätskiä ei enää syödä, koska se sotki. Jos suupielessä on ruokaa, ruokailu keskeytyy tuskauikutukseen, kunnes on siivottu.


Kun vesiesteestä selvittiin, tuli seuraava haaste eli kuvassa näkyvä sotku (kädessä). Meinas homma loppua siihen, mutta eipä sentään, sillä keksin parhaan jutun koko leikissä: sokeripalan sulattamisen.


Tuosta kuvasta näkee myös lapsen suhtaumisen sotkuun...


Lopulta sotkuhomma innosti vähän, kun Nipsu innostui "tekemään hiekkaa" ja vispilä teki aaltoja kelluville osille.

Ihan karseaa katastrofia tästä ei tullut siivonkaan suhteen. Otin siivilän avuksi ja sen verran olin ennakoinut, että oltiin kylppärissä.

Tuskin tämä on viimeinen aistilaatikko, mutta täytyy kyllä harkita ja suunnitella siitä näkökulmasta, että lapsi ei yllättänyt tässä sotkuasiassa. Ei siis tahmalähmää tai mitään sellaiseen viittaavaakaan. Ja pitää miettiä, mitä muuta mojitonuijalla voi tehdä, jos ei ole nimenmukaista käyttöä näkyvissä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti