Muotometsästys

Muodot kiinnostavat Nipsua. Kuten Palastelua-tekstissäkin kerroin, se katsoo YouTubesta sellaisia videoita, joissa kerrotaan muoto (englanniksi, venäjäksi tai espanjaksi) ja sitten siitä muodosta tulee joku kulkuväline. Pinterestistä löysin I Can Teach My Child -blogin muodonmetsästysleikin, jossa tulee myös lajittelua. Tämä vaikutti sopivalta leikiltä isälle ja pojalle, joten tehtiin tämä viikonloppuna.

Ensin testattiin, onko termit hallussa, ja olihan ne. Suorakulmio oli sanana uusi, muut tuttuja.

Aluksi leikki eteni vanhempien ennustamalla tavalla. Lapsi ja isänsä etsivät tavaroita, jotka sitten sijoitettiin sopivaan muotoon. Tosin tamburiini meinasi joutua soitinten ryhmään, ja jostain syystä kaikki rakennuspalikat päätyivät kolmioon. Yritettiin ensin miehen kanssa selittää niiden oikeita muotoja, mutta lapsi ei ollut yhtään kiinnostunut.

Syykin selvisi. Kolmio on kirkon katto, ja palikoista tehdään kirkko, joten palikat menevät kolmioon. Logiikka se on sekin...

Tästä leikistä taas huomasi, kuinka leikki (tarkoittaen tässä siis näitä tehtäviä) on kehitystehtävä koko perheelle. Ollaan tehty näitä nyt hyvinkin avoimen leikin periaatteella, eli ei olla välitetty, vaikka leikki lähtee vanhempien näkökulmasta ihan hakoteille. Kyllä se lapsen näkemä polku sieltä paljastuu jossain vaiheessa vanhemmillekin. Samalla vanhemmilla kasvaa kärsivällisyys ja saa muistutuksen siitä, kuinka lapsi ei ole vanhempaa varten, vaan toisin päin. Toisaalta ehkä lapsenkin kärsivällisyyttä saisi tässä tapauksessa joskus vähän kehittää... Mutta tavallaan näen tämän samana kuin kolumnin Näin kasvatat lapsestasi pelokkaan nössön (vaikken ko. kolumnista pitänytkään); lapsen pitää antaa kokeilla, vaikka tekisi mieli kiljua, miten oikeasti pitäisi tehdä.

Toinen hieno juttu leikeissä on kommunikaation kehittäminen. Nimeäminen ja kertominen lisää sanavarastoa. Samoin vanhempi joutuu/saa ohjeistaa lasta, ja myös auttaa vaikeiden kohtien yli. Yksi hienoimpia hetkiä on ollut se, kun ensimmäisen aistilaatikon yhteydessä saatiin leikki jatkumaan sotkujen jälkeenkin. Nipsulle tuo oli harvinaista, ja minulle jotenkin merkittävä hetki. Tuntui, että luottamuskin kasvoi (itse kullakin), että kyllä me päästään muissakin elämän asioissa vaikeiden hetkien yli ilman lopullista ei-ei:tä, ainakin joskus (eli ei sirkuskerhon suhteen, mutta uuden kerhon pesupaikan suhteen kyllä).

Meidän perhe on kyllä ihan hupsahtanut näihin leikkeihin. On niin ihana oppia yhdessä ja itsestä ja toisista ja kokonaisuudesta uutta. Erityisen hienoa musta on, kun lapsi itse pyytää ja innovoi leikkejä. Ehkä tämä on ikävaiheasiakin, mutta jotenkin lapsi on näiden hommien myötä alkanut nähdä enemmän mahdollisia maailmoja. Oppiikohan insinöörilapsi vielä haahuilijaksi? (No okei, ehkä tämä asian palastelu ja perehtyminen ei nyt ole kovinkaan haahuilua, mutta näin meidän perspektiivissä.)